WeBible

Mutta Makkabilainen ja hänen väkensä ottivat Herran heitä johtaessa jälleen haltuunsa pyhäkön ja kaupungin.

Ja alttarit, jotka pakanat olivat rakentaneet torille, samoinkuin pyhät lehdotkin, he hävittivät.

Ja puhdistettuansa temppelin he tekivät toisen alttarin. Sitten he hankkivat tulta iskemällä kipinöitä kivistä ja uhrasivat taas kahden vuoden jälkeen uhreja; myöskin he järjestivät suitsutuksen ja lamput ja näkyleivät.

Tämän tehtyänsä he lankesivat kasvoilleen maahan ja rukoilivat Herraa, ettei hän enää sallisi heidän joutua senkaltaisiin onnettomuuksiin, vaan että hän, jos he vielä tekisivätkin syntiä, kurittaisi heitä lempeästi eikä jättäisi heitä Jumalaa herjaavien ja julmien pakanain käsiin.

Mutta sattui niin, että temppelin puhdistus tapahtui juuri samana päivänä, jona pakanat olivat sen saastuttaneet, saman kuun, kislev-kuun, kahdentenakymmenentenä viidentenä päivänä.

Ja he viettivät iloiten juhlaa kahdeksan päivää, lehtimajanjuhlan tapaan, muistellen, kuinka he vähän aikaa sitten olivat lehtimajanjuhlana oleskelleet vuorilla ja luolissa niinkuin metsän eläimet.

Sentähden he kantoivat käsissään lehtiin verhottuja sauvoja ja kauniita oksia sekä palmunlehviä ja veisasivat ylistysvirsiä hänelle, joka oli antanut heille sellaisen menestyksen, että nyt saattoivat puhdistaa hänen pyhän sijansa.

Ja he säätivät seurakunnan yhteisellä määräyksellä ja päätöksellä koko Jumalan kansalle laiksi, että näitä juhlapäiviä oli joka vuosi pidettävä.

Sellaisen lopun sai Antiokus, lisänimeltään Epifanes.

Nyt tahdomme kertoa, mitä tapahtui Antiokus Eupatorin, tuon jumalattoman Antiokuksen pojan, aikana ja kosketella lyhyesti sotien raskaita onnettomuuksia.

Sillä kun tämä oli ottanut kuninkuuden, nimitti hän erään Lysiaan valtionhoitajaksi sekä Koile-Syyrian ja Foinikian ylimmäksi päälliköksi.

Sillä Ptolemaios, jota kutsuttiin Makroniksi ja joka esikuvallisella tavalla noudatti oikeamielisyyttä juutalaisia kohtaan, koska heille aikaisemmin oli tapahtunut niin paljon vääryyttä, koetti järjestää heidän asiansa rauhallista tietä.

Siitä syystä Eupatorin ystävät syyttivät häntä tämän edessä, ja kaikkialla hän sai kuulla olevansa petturi, koska hän oli jättänyt Kypron, jonka Filometor oli uskonut hänen hoitoonsa, ja siirtynyt Antiokus Epifaneen luokse. Ja kun hänen jalo menettelynsä ei ollut riittänyt osoittamaan hänen viranhoitoansa jaloksi, niin hän lopetti elämänsä myrkyttämällä itsensä.

Kun sitten Gorgias tuli näiden seutujen päälliköksi, piti hän palveluksessaan palkkasotureita, ja kaikkialla hän piti vireillä sotaa juutalaisia vastaan.

Yhdessä näiden kanssa ahdistivat juutalaisia myöskin idumealaiset, joilla oli hallissaan linnoituksia sopivissa paikoissa. He antoivat suojaa Jerusalemista karkoitetuille pakolaisille ja koettivat pitää sotaa vireillä.

Mutta Makkabilainen ja hänen väkensä toimittivat rukousta anoen, että Jumala sotisi heidän auttajanansa, ja hyökkäsivät sitten idumealaisten linnoituksia vastaan.

He ryntäsivät ankarasti niiden kimppuun ja valtasivat paikat ajaen pakoon kaikki, jotka taistelivat muurilla, ja surmaten ne, jotka joutuivat heidän käsiinsä. Näin he ottivat hengiltä kaikkiaan kaksikymmentä tuhatta miestä.

Mutta kun kokonaista yhdeksän tuhatta oli paennut kahteen erittäin lujaan torniin, joissa oli kaikkea, mitä tarvittiin piirityksen varalta,

niin Makkabilainen jätti sinne Simonin ja Joosefin sekä vielä Sakkeuksen ja tämän miehet, joita oli riittävästi tornien piirittämiseen, ja lähti itse sellaisiin paikkoihin, joissa hänen läsnäolonsa oli välttämätön.

Mutta eräät niistä, jotka olivat torneissa, saivat rahalla lahjotuksi Simonin rahanahneet seuralaiset: nämä ottivat vastaan seitsemänkymmentä tuhatta drakmaa ja päästivät muutamia karkaamaan.

Mutta kun Makkabilaiselle ilmoitettiin, mitä oli tapahtunut, kokosi hän yhteen kansan johtajat ja teki sen syytöksen, että oli myyty rahasta veljiä, kun oli päästetty irti vihollisia heitä vastaan.

Ne siis, jotka olivat olleet kavaltajia, hän surmautti ja valloitti sitten heti molemmat tornit.

Ja kun hänellä oli menestys kaikessa, mihin hän ase kädessä ryhtyi, tuhosi hän noissa kahdessa linnoituksessa enemmän kuin kaksikymmentä tuhatta miestä.

Mutta Timoteus, jonka juutalaiset aikaisemmin olivat voittaneet, haali paljon vierasta sotaväkeä ja kokosi suuria joukkoja aasialaista ratsuväkeä ja saapui asevoimin valloittamaan Juudeaa.

Kun hän lähestyi, niin Makkabilainen ja hänen väkensä sirottivat multaa päänsä päälle ja pukivat lanteillensa säkkipuvun rukoillaksensa turvaa Jumalalta.

Sitten he lankesivat maahan alttarin eteen, sen jalustaa vastaan, ja rukoilivat, että Jumala olisi heille armollinen ja osoittaisi vihollisuutta heidän vihollisilleen ja vastustaisi heidän vastustajiaan, niinkuin lakikin julistaa.

Lopetettuaan rukouksen he tarttuivat aseisiin, menivät hyvän matkaa pois kaupungista ja pysähtyivät vasta, kun olivat tulleet aivan lähelle vihollisia.

Mutta heti auringon noustessa ryhtyi kumpikin puoli hyökkäämään. Toisilla oli menestyksen ja voiton takeena urhoollisuuden ohella heidän luottamuksensa Jumalaan, toiset taas panivat raa'an sotakiihkon johtajaksensa taisteluissa.

Taistelun ollessa kiivaimmillaan ilmestyi viholliselle taivaasta viisi loistavaa miestä kultasuitsisten hevosten selässä. Nämä rupesivat johtamaan juutalaisia ja kaksi heistä

otti Makkabilaisen keskellensä, ja aseillansa suojaten he varjelivat hänet haavoittumasta. Mutta vihollisia vastaan he linkosivat nuolia ja salamoita. Sentähden nämä, jotka sokeus oli saattanut hämmennyksiin ja kauhu vallannut, hakattiin maahan.

Näin sai surmansa kaksikymmentä tuhatta viisisataa jalka- ja kuusisataa ratsumiestä.

Timoteus itse pakeni Gasara nimiseen linnoitukseen, hyvin lujasti varustettuun paikkaan, jonka päällikkönä oli Kaireas.

Silloin Makkabilainen ja hänen väkensä piirittivät linnoitusta rohkein mielin kaksikymmentä neljä päivää.

Mutta ne, jotka olivat linnoituksen sisällä, syytivät rajattomasti häväistyksiä ja lakia halveksivia sanoja, koska he luottivat paikan lujuuteen.

Mutta kun kahdeskymmenes viides päivä valkeni, niin eräät Makkabilaisen seurassa olevat nuorukaiset, joiden viha oli syttynyt pilkkapuheiden tähden, hyökkäsivät muuria vastaan, ja miehuullisesti, raivoten kuin pedot, he hakkasivat maahan jokaisen, joka heidän tiellensä sattui.

Samoin hyökkäsivät toiset kiertoliikkeellä sisällä olevia vastaan ja pistivät tornit tuleen: he sytyttivät myös rovioita palamaan ja polttivat nuo pilkkaajat elävältä. Toiset taas mursivat auki portit ja päästivät muun sotajoukon sisälle sekä valtasivat kaupungin.

Ja Timoteuksen, joka oli piiloutunut erääseen kaivoon, he surmasivat, samoin myös hänen veljensä Kaireaan sekä Apollofaneen.

Kun he tämän kaiken olivat suorittaneet, ylistivät he Herraa ylistysvirsillä ja kiitoslauluilla, häntä, joka niin suurta hyvyyttä oli osoittanut Israelille ja antanut heille voiton.